Mäntsälän keskustaan vireillä 15 000 neliön outlet-liikekiinteistö
10.12.2009 12:55
MÄNTSÄLÄ Arto Jussila
Sopimus markkinointiyhteistyöstä kunnanhallituksessa maanantaina
Mäntsälän keskustaan suunnitellaan suurta 15 000 neliömetrin outlet-liikekiinteistöä. Kunnanhallitus saa maanantain kokoukseensa allekirjoitettavaksi ruotsalaisen Deliza Ab:n kanssa neuvotellun hanketta koskevan markkinointiyhteistyösopimuksen.
Mäntsälä ja Deliza Ab ovat valmistelleet hanketta tämän vuoden aikana. Liikekonsepti on Suomessa harvinainen ja vaatii kiinteistökauppojen lisäksi asemakaavan muutosprosessin. Rakennusten odotetaan valmistuvan Mäntsälään vuonna 2013.
Hallituksen esityslistalla kerrotaan, että hanke sijoittuu aivan keskustaan ja vaatii myös kiinteistökauppoja, joten vaihtoehtoina tulevat ensimmäisinä mieleen esimerkiksi vanhan S-Marketin tontti tai Keskuskatu 2:n tontti, johon valmistunut uusi kaava mahdollistaa asuin- ja liikerakentamista, mutta ei pelkkää liikerakentamista.
Koska outlet-kiinteistö tulisi aivan keskustaan, maakuntakaava ei ole rakentamisen esteenä.
Kauppias Kari Järvenpää kertoo olevansa tietoinen outlet-hankkeesta ja sanoo, että Keskuskatu 2:n korttelin kehittämistä kyllä mietitään, mutta mitä tontilla tapahtuu, ei ole tällä hetkellä tiedossa.
- Nyt taantumakin toisaalta hellittää, mutta minulla on nyt etusijalla Hyvinkään liiketalohanke, sanoo Järvenpää.
Kunnanjohtaja Esko Kairesalon mukaan paikkavaihtoehtoja on vielä useita: mahdollisesti linja-autoaseman alue ydinkeskustassa, S-Marketin tontti tai kunnantalon läheiset alueet, eikä myöskään Keskuskatu 2:n tonttia ole suljettu pois.
- Meidän täytyy ensin hyväksyä suunnitelma ja käydä sen jälkeen läpi vaihtoehtoja ja millaisia tulijoita mahdollisesti on ja että taloon saadaan riittävästi vuokralaisia, selvittää Kairesalo.
Outlet-kylät ovat lähtöisin USA:sta ja ovat levinneet myös Eurooppaan. Outlet-liikkeistä muodostuvat teemapuistotyyppiset kylät ovat kasvattaneet suosiotaan. Ajatuksena on pitkälle konseptoitu shoppailukokemus: merkkiliikkeet tarjoavat vaatteitaan edulliseen hintaan. Outlet-ajatus sisältää esimerkiksi tehtaanmyymälät ja erilaisten ylijäämäerien tarjoamisen asiakkaille. Päivän kruunaa ruokailu kylän ravintolassa
Suomessa ei vielä varsinaisia outlet-kyliä, mutta Tukholmassa on Stockholm Quality Outlet, jossa on 60 liikettä Barkabyssä parinkymmenen minuutin matkan päässä Tukholmasta.



