Mustamäen kaaharit halutaan kuriin uusin hidastein
28.07.2010 13:05
MÄNTSÄLÄ Arto Jussila
Muutamassa päivässä peräti lähes 200 nimeä kertyi adressiin, jossa vaaditaan hidasteiden rakentamista Mustamäen kioskin kohdalle Mustamäentien ja Pukkimäentien risteykseen.
Nimien keruun tehtäväkseen ottanut Alice Skonbäck kertoo, että nimiä kertyi nopeasti houkuttelemattakin.
- Ihan vain ohikulkijoiden kanssa keskustellen ja jutellen. Ketään, esimerkiksi autoja, ei ole pysäytetty erikseen.
Skonbäck on itse entinen autonkuljettaja, mutta nyt sairaseläkkeellä.
- Kyydissä olijana ja kävelijänä koirani kanssa olen kauhuissani sivussa seurannut, kun moottoriajoneuvot käyttävät huimia ylinopeuksia, kertoo Skonbäck.
Hän on nähnyt monia vaaratilanteita ja hänen mukaansa on vain päivästä kiinni, milloin lapsi jää auton alle.
- Pukkimäentien suunnasta kioskille tulee usein 3-7 -vuotiaita pikkulapsia kioskille asioimaan. Hidasteet pitäisi rakentaa kioskin molemmin puolin, ei pelkästään alamäkeen, koska muuten auto ehtivät kiihdyttämään, sanoo Skonbäck.
Skonbäck kertoo hyvin tietävänsä, että hidastetta myös vastustetaan, mutta kysymys on lasten turvallisuudesta, mikä ajaa kaiken muun edelle. Lasten havaintokyky ei riitä varomaan, jos ja kun ajoneuvolla on liian suuri nopeus.
- Valitettavasti jotkut ajavat myös humalassa, jolloin kuskin havaintokyky on kaikkea muuta kuin terävä.
Mustamäessä on toivottu hidastetta kyseiseen paikkaan niin kauan kuin Skonbäck muistaa.
- Siitä puhuttiin jo 90-luvulla, mutta vastustus kaatoi hankkeet.
Alempana omakotialueella hidaste jo on, vaikka kioskin kohdalla on paljon vilkkaampi jalankulku- ja pyöräliikenne.



