Äijäruokaa: Takuuvarma muussi

31.07.2010 8:00

Perheelliselle miehelle tulee joskus eteen tilanteita, joissa koko huusholli jää joksikin ajaksi vain toisen aikuisen – siis miehen – varaan.

Toisarvoisista asioista, kuten imuroinnista, ei miehen kannata huolestua. Villakoirat eivät pure.

Ruokaa pitää kuitenkin olla joka päivä tarjolla, jos perheeseen kuuluu kouluikäisiä lapsia.

Helpointa olisi käyttää lapset päivittäin pari kertaa hampurilaispaikassa ja antaa heidän vetää mahat täyteen pikaruokaa, tiskiäkin tulisi vähemmän.

Mäkkäri- ja hesevierailuissa on kuitenkin riskinsä, sillä lasten äiti vetelee luultavasti holtitonta perheenisää ympäri korvia, jos saa kuulla niistä.

Muitakin vaihtoehtoja on. Perunamuussi kelpaa lapsille aina ja se syntyy nopeasti mikrossa. Muussijauhe ja vesi – tai maito – kippoon, ripaus suolaa ja se on siinä.

Muussin kylkiäiseksi lautaselle voi laittaa takuuvarmaa tavaraa, valmislihapullia, nugetteja tai kalapuikkoja, jotka myös valmistuvat helposti ja nopeasti.

Jos lapsia ei ole opetettu turhan nirsoiksi, heille kelpaavat pahimpaan nälkään jääkaappikylmät nakit, joita myydään hyvin varustetuissa kaupoissa kymmenen nakin pakkauksissa.

Ruuan terveellisyyspuoli tulee hoidettua tomaatilla ja kurkulla, joita pienetkin lapset osaavat paloitella tai viipaloida lautaselle.

Jugurtti antaa mukavan lisän kasvuiässä olevien lasten ateriakokonaisuuteen. Sitä voi nauttia myös aamupalaksi ja kesän helteillä välipalaksi.

Tällä kattauksella voi mennä viikon tai kaksi ennen kuin lapset alkavat nurista – ja vaatia jotain muuta.

Esimerkiksi äitiä kotiin.

Jyrki Kortelainen

jyrki.kortelainen@lehtiyhtyma.fi

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Kylläpäs on idiootti taas kirjoitettut kun ei osaa edes ruokaa tehdä. Kyllä meillä se on isä joka ruuat tekee
t.isä

31/07/2010 8:26 am, helvetin idiootti

Sana idiootti juontaa juurensa muinaiskreikasta, jossa sana tarkoitti yksilöä, yksityistä henkilöä, kansalaista. Tässä merkityksessä edellinen kirjoittaja kuuluu samaan ryhmään.

Oletko katkera roolistasi ruoanlaittajana vai mistä aggressiivinen sävysi kumpuaa?

31/07/2010 5:07 pm, iloinen idiootti

Nettikeskustelupalsta palvelee kansalaisten (idioottien) paineiden purkukanavana. Onko nimimerkillä "helvetin idiootti" ollut keveämpi päivä aamuisen kirjoittelun jälkeen?

31/07/2010 5:27 pm, vaaraton tapa purkaa paineita

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish