Yhteishenki on parasta Sälinkäällä

21.07.2010 11:30

Sälinkää valittiin kaksi vuotta sitten ”Vuoden uusmaalaiseksi kyläksi.” Aateluus velvoittaa. Tapahtumia on tarjolla useasti vuodessa. Sunnuntaina Sälinkäällä vietettiin ”perin sälinkääläistä kesäpäivää.” Tällä viikolla gallupissa kysyttiin sälinkääläisiltä, mikä on parasta Sälinkäällä. Mikä on kylän menestyksen takana?Yhteishenki se on, vakuuttavat sekä sälinkääläiset että kesäasukkaat.”Vapaaehtoisvoimin tehdään”- Yhteishenki se on, vastaa Piia Räisänen epäröimättä.Sälinkääläinen Räisänen kertoo, että yhteishenki ilmenee käytännössä erilaisina tapahtumina, joita on paljon.- Vapaaehtoisvoimin tehdään työtä ja järjestetään toimintaa. Se on hienoa täällä.”Talo, kartano ja henki”Kyllikki Nissinen kertoo, että hänelle Sälinkäällä parasta on Kaanaankylällä oleva vanha talo, jossa on vietetty monia kesiä.- Sitten täällä on kartano, jossa aikaisemmin kävimme enemmänkin ja monet tapahtumat, kuten Torpparihulinat.- Yhteishenki ilmenee monin tavoin, kehuu Keravalla asuva kesäsälinkääläinen Nissinen.”Maaseudun rauhaa”Sälinkääläinen nuorimies Juuso Kuisma osallistuu hänkin kylän rientoihin.- Pidän Sälinkäällä maaseudun rauhasta. Viihdyn enimmäkseen täällä, vaikka käyn joskus keskustassakin kavereiden kanssa. Kavereita on Sälinkäälläkin ja kaikenlaista tekemistä.”Aktiivisesti mukana”Vantaalainen Tuomo Hämäläinen on Sälinkään Sahakylän kesäasukkaita, kuten sukulaiset useassa polvessa.

- Ehdottomasti parasta Sälinkäällä on rauhallinen ympäristö ja tapahtumat. Olemme aktiivisesti mukana aina, kun jotakin järjestetään, myyjäisissä ja muissa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kumppanit

Letut paistuivat MäntsäläMessuilla

MäMe näkyi jälleen sillä se oli paistamassa lettuja menneenä viikonloppuna järjestetyillä MäntsäläMessuilla. Lue lisää »

Päivä Partiolaisena houkuttelee heittäytymään!

MäMe järjestää tapahtuman vanhemmille, sukulaisille kuin myös kaikille muillekin partiosta kiinnostuneille aikuisille. Lue lisää »

Partioon ilmoittaudutaan taas!

Lippukunnan Juurakko-leiri 2009

Mäntsälän Metsäkäpyjen alkavalle kaudelle ilmoittaudutaan keskiviikkona 18.8. Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


Ruoka

Annen keittiössä: Miksi kauppaan nykyään paleltuu?

Kesän helteillä eikä syksyn lämpimillä tule juurikaan vedettyä päälle kovin tuhtia vaatekerrosta. Nyt kuitenkin pitäisi, ainakin jos aikoo ruokakaupan kautta pyörähtää. Elintarvikkeita myyvät liikkeet nimittäin jäähdyttävät tuotteitaan sellaisella v... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish