Uimarannat parasta kesäisessä Mäntsälässä
07.07.2010 9:25
Kunnan lukuisat uimarannat ovat parasta, mitä kesäinen Mäntsälä kuntalaisilleen tarjoaa, selvisi tämän viikon katugallupissa. Tosin gallupin tulos saattaa johtua osin siitä, että kysely toteutettiin kesäisenä päivänä eräällä uimarannalla, eli Sälinkäällä. Mäntsäläläiset tuntuvat olevan pääosin tyytyväisiä kunnan kesän tarjontaan, vaikka niiden hyvien puolien hakeminen vähän tuottikin tuskaa. Suuria toiveita kunnan suuntaan ei Viikkarin gallupissa esitetty.
Pihalla riittää tekemistä
Mari Ketonen kertoo uimarantojen olevan hänen suosikkejaan Mäntsälän kesässä.
- Täällä Sälinkään rannalla käymme eniten. Tänne on meiltä lyhin matka, kertoo Kirkonkylällä asusteleva Ketonen.
Ketoset ovat asuneet Mäntsälässä muutaman vuoden. Vaikka mitään erityistä Mäntsälän kesän ykkösjuttua ei tulekaan heti mieleen, niin perhe on viihtynyt.
- Olemme paljon kotosalla kesän aikana. Pihalla ja lähellä on lapsille leikkikavereita.
Mansikat mielessä
Sen sijaan Jani Sarkulalle ei tule kesän ykkösjuttuna uimaranta.
- Mansikat tulee ensimmäisenä mieleen kesän ykkösjuttuna. Ja tietysti uiminen on toinen. Tämä on meille tuttu ranta, sillä olemme asuneet Sälinkäällä nyt neljä vuotta, Sarkula sanoo.
Sarkulan perhe ei kummemmin kaipaa mitään erityistä kesäjuttua, ainakaan tällä hetkellä.
- Rakennamme taloa, joten siinä on sitä kesätapahtumaa meille, Sarkula naurahtaa.
- Ei vaan, jos lapsille olisi jotain muutakin kuin uimakoulu tarjolla, niin hyvähän se olisi. Mutta näilläkin pärjätään.
Luonto mielessä
Myös Christian Seppäsen mieleen kesän ykkösjuttuna tulevat uimarannat.
- Sitten Mäntsälän luonto ja rauhallisuus. Ne ovat hyviä asioita. Kaunistakin täällä on, Kaunismäessä asustava Seppänen kertoo.
Seppäsen mukaan kouluikäisille suunnattu kesätoiminta on ollut ihan hyvää Mäntsälässä, eikä lisäämiseen ole heidän puoleltaan tarvetta.
- Alle kouluikäiselle voisi olla ehkä hieman enemmänkin tarjontaa, mutta en osaa sanoa juuri nyt millaista.
Reissuamme paljon
Kirsi Karjalaiselle uimarannat ovat eräs ykkösjuttu Mäntsälässä.
- Käymme tässä lähellä Sälinkään rannalla, mutta myös Hunttijärvessä Saaren rannalla, Karjalainen kertoo.
Tämän kesän tarjonnasta on Karjalaisen perheen kohdalla jo pieni pettymyskin kerrottavana.
- Lapset olivat menossa isovanhempien kanssa viime viikolla Sepänmäkeen, mutta se olikin kiinni. Sen toivoisi olevan auki useammin.
-Hirvittävästi emme kaipaa mitään lisää, sillä lomilla ja vapailla käymme usein mökillä tai jossain reissussa, Karjalainen totesi



