Selviytymisopas 2000 -luvun työelämään

23.06.2010 9:15

MÄNTSÄLÄ Sakari Nuuttila

Riihenmäen koulun Comenius-projekti tutustutti kolmen vuoden ajan nuoria kansainväliseen työnhakuprosessiin ja päättyi maittavaan pannukakkubrunssiin.

Riihenmäen koulun kolmevuotinen Comenius-projekti yhdessä saksalaisen ja englantilaisen koulun kanssa sai juhlallisen päätöksensä yhteisen pannukakkubrunssin merkeissä. Kolmen eri koulun ja kansallisuuden oppilaat ja opettajat kokoontuivat yhdessä Riihenmäen koulun kotitalousluokkiin leipomaan pannukakkuja – kaikki oman maansa mausteilla.

– Pannukakkukulttuuri löytyy jokaisesta maastamme, mutta kaikilla on varmasti jotain erityistä lisättävänään. Aletaan sitten leipoa! Monipäistä ja monikansallista Comenius-ryhmää ohjeistaa kotitalousopettaja Riikka Hankonen.

Englantilainen opettaja Sacha Cinnamond kiteyttää monia vuosiluokkia yhdistäneen pitkän projektin tavoitteet todella selkeästi:

– Selviytymisopas 2000-luvun työelämään. Tästä projektissamme on ollut kyse. Olemme haastatelleet satoja työnantajia Suomessa, Englannissa ja Saksassa, ja selvittäneet millaisia ominaisuuksia he etsivät nuorista työnhakijoista.

Eri maiden tulokset koottiin yhteen ja tämän jälkeen suomalaiset ja saksalaiset oppilaat hakivat mukamas töitä oikeista yhtiöistä ja osallistuivat yhtiöiden edustajien työhaastatteluihin englannin kielellä.

Haastatteluissa kiinnitettiin huomiota muun muassa pukeutumiseen, käytökseen ja kielitaitoon.

– Oli hauskaa seurata varsinkin pukeutumiseroja haastatteluissa. Saksalaiset saapuivat kaikki paikalle kravatit kaulassa, mutta suomalaisten pukeutumistottumus oli selvästi paljon... rennompaa, Cinnamond muotoilee hyväntuulisesti.

Projektiin kuului myös markkinointistrategioiden kehittäminen.

Tätä varten valittiin jonkin läheisen nähtävyyden huonolaatuinen nettisivusto tai mainontatapa, jota sitten koetettiin markkinoida uudelleen, paremmin.

Riihenmäkeläiset markkinoivat uudelleen Suomenlinnaa, ja englantilaiset kiinnittivät huomionsa kotikylänsä lähistöllä sijaitseviin anglosaksi-kuninkaan muinaisjäänteitä markkinoiviin nettisivuihin.

– Ne olivat aivan kaameat! Uudistimme nettisivut ja kuvasimme jopa mainosvideon, jonka lähetimme muinaisjäänteistä huolehtivalle yhtiölle. He varmaan vihaavat meitä nyt, Cinnamond naurahtaa.

Projekti on hienojen tulevaisuustavoitteidensa ohella tarjonnut oppilaille myös monenlaisia kokemuksia erilaisten ihmisten ja kulttuurien kohtaamisessa.

– Olemme oppineet paljon eri maiden kulttuureista, tavoista ja historiasta. Olemme myös parantaneet englanninkielen taitoamme parantamalla vireiden kautta ja huomaamalla, ettei aina tarvitse olla täydellinen, kertovat saksalaiset vierailijat Denise Kmitter ja Julia Meid.

– Tässä on oppinut elämään erilaisten ihmisten kanssa, vieraanvaraisuutta, vastuuta ja ajanhallintaa, kehuvat riihenmäkeläiset Nina Lukkari ja Saija Turunen.

Lyhyen Suomi-vierailunsa aikana englantilaisilla ja saksalaisilla on ollut mahdollista kokea monen moista suomalaista ajanvietettä, eksoottisimpana mainittakoon suofutis-peli Hirvihaarassa. Tätä peliä muisteltiin vielä pannukakun äärellä hymy huulilla.

– En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa! Jalat juuttuivat suohon niin syvälle, että ne piti vetää ulos kaikin voimin. Siinä kyllä väsyi tosi nopeasti, saksalainen Pascal Schuster muistelee.

Suofutiksesta jäi muistoja muualle kuin vain mieleen. Sen tietää opettaja Riikka Hankonen, joka lastaa pöllyäviä pelipaitoja pesukoneeseen luotto-oppilas Irene Ojalan avustuksella.

Ojala on ollut projektissa mukana alusta asti ja on päässyt vierailemaan sekä Englannissa että Saksassa kokemassa mieleenpainuvia seikkailuja.

– Muistan tosi eläväisesti, kun oltiin ryhmän kanssa Englannissa ja siellä oli kadulla esiintymässä sellainen robottitanssimies, joka sitten kutsui meidät kaikki mukaan tanssimaan. Ympärillemme kerääntyi jättimäinen yleisö ja se oli todella hauskaa, lukioon Helsinkiin suuntaava Ojala muistelee haltioituneena.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kumppanit

Letut paistuivat MäntsäläMessuilla

MäMe näkyi jälleen sillä se oli paistamassa lettuja menneenä viikonloppuna järjestetyillä MäntsäläMessuilla. Lue lisää »

Päivä Partiolaisena houkuttelee heittäytymään!

MäMe järjestää tapahtuman vanhemmille, sukulaisille kuin myös kaikille muillekin partiosta kiinnostuneille aikuisille. Lue lisää »

Partioon ilmoittaudutaan taas!

Lippukunnan Juurakko-leiri 2009

Mäntsälän Metsäkäpyjen alkavalle kaudelle ilmoittaudutaan keskiviikkona 18.8. Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


Ruoka

Annen keittiössä: Miksi kauppaan nykyään paleltuu?

Kesän helteillä eikä syksyn lämpimillä tule juurikaan vedettyä päälle kovin tuhtia vaatekerrosta. Nyt kuitenkin pitäisi, ainakin jos aikoo ruokakaupan kautta pyörähtää. Elintarvikkeita myyvät liikkeet nimittäin jäähdyttävät tuotteitaan sellaisella v... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish